tiistai 20. syyskuuta 2016

Blogger Recognition Award

Sain kunnian olla  Blogger Recognition Award -tunnustuken saaja. Jotta palkinnon voi saada, pitää kirjoittaa omaan blogiin postaus, jossa:

 1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2.Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3.Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4.Mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi.
5.Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.



On aivan upeaa päästä jo näinkin lyhyen blogin kirjoittamisen ajan jälkeen ehdolle. En nimittäin olisi ikinä uskonut, että blogini pitämisestä olisi voinut tulla itselleni näin tärkeä harrastus ja nyt saan vielä huomata, että tosiaan on ihmisiä, jotka ovat myös kiinnostuneita omista pikku jutuistani ;) 


1. Jotta tämän palkinnon siis voisi saada, täytyy jonkun toisen palkinnon voittaneen ehdottaa sinua palkinnon saajaksi. Sinun ei tarvitse olla kuuluisa bloggaaja, riittää vain, että edes joku on blogistasi kiinnostunut ja haluaa jakaa sen myös muille! :) 

2. Aloitin oman bloggaamiseni käsityöharrastuksen myötä. Olen aina tehnyt omia neuletöitä, mutta en ikinä ennen ollut jakanut niitä muiden näytille. Kun aloin luomaan omia neulemallejani, ajattelin, että olisi maailman hienoin asia nähdä suunnittelemani neule jonkun toisen päällä! Niimpä päätin alkaa bloggaamaan. Ja sain minä kannustusta myös ystäviltäni :) Ja olenhan minä päässyt jo näkemäänkin omaa malliani käytettävän ;)


3. Ohjeena aloittelevalle bloggaajalle sanoisin;  blogin pitäminen saattaa olla aluksi turhauttavaa, mikäli alat tuijottaa vain kävijämääriä ja odottaa kommentteja. Siksipä, älä aloita blogin pitämistä muille, pidä aluksi blogia itsellesi, omaa itseäsi varten. Niin siitä tulee luonteva, omannäköisesi ja aito. Lukijat löytävät kyllä luoksesi ajan kanssa. Kaikki hyvä tulee aikanaan. Ja muista, kun aloitat blogin pitämisen, sinun tulee olla valmiina vastaanottamaan myös arvostelua ja kritiikkiä. Ota se rakentavasti ja vastaa kommentteihin asiallisesti, kunnioittavasti ja arvostavasti! Hauskaa tämä on! :)

4. Omaa blogiani ehdotti  Virkkasin -blogista tuttu Elina! Elinan blogissa pääset tutustumaan mitä kekseliäimpiin kädentöihin ja hyvällä maulla ja ajatuksella otettuihin kuviin! Hän on tämän palkinnon ansainnut :) Onnittelut vielä Elinalle!



5. Ja vielä nimeämäni bloggaajat. Päädyn samaan ratkaisuun kuin Elina omassa blogissaan ja nimeän viidelle Blogger Recognition Award -tunnustuksen :)

Virkkaan ja värkkään: kekseliäitä kommelluksia virkkauksen parissa. Kerrassaan ihania töitä!

Janitan kätösistä: tositarkoituksella ja sydämellä tehtyjä käsitöitä. Timppalammas ehdoton suosikki!

Hääräämö: upeita luontokuvia ja mitä erikoisimpia käsityöohjeita, näppäriä ja keksiliäitä!

Prinsessajuttu: yksinkertaisesti vaan maailman söpöin blogi!

Missä neuloimme kerran: koska täällä pääsette ihastelemaan supertaidokkaita töitä!




Kuvat: Arttu Yli-Rohdainen
Koru: tätini tekemä

5 kommenttia: