sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Jos ottais koiran?

ruskahuivi-13
ruskahuivi-14
ruskahuivi-5
ruskahuivi-10
ruskahuivi-15
ruskahuivi-17

Jokainen pikkutyttö vinkuu jossain vaiheessa koiraa, siltä minusta ainakin tuntuu ja niin minäkin tein! Koirakuume oli aivan järkyttävä, sen eteen, että saisin itselleni sellaisen pienen karvaturrin, tein kaikkeni. Itkua ja hammasten kiristystä, vinkumista ja potkimista. Siinä se oma murrosikäni sitten varmaan oli. En mistään muusta asiasta äidille ja isälle ole  kiukutellut niin paljon.

Äiti sanoi, että todista jollain tavalla, että olet sitten valmis aamuisin, satoi tai paistoi, oli kuuma tai kylmä, lähtemään lenkille. No, heräsin viikon verran joka aamu kellon soittoon kuudelta ja lähdin kävelylenkille korttelin ympäri. Laitoin huoneen oveen lapun, ettei saa tulla ennen kuin saan koiran. Ostin koirakirjan, osaan sen kaikki rodut ja niiden tarpeet vieläkin ulkoa! En varmaan mitään kirjaa ole eläissäni niin paljon lukenut. Mutta mikään ei tuntunut auttavan. 

Pahinta tässä kaikessa oli se, että jokainen paras kaverini tuntui saavan koiran. Joka taloon sateli mäyräkoiria, sekarotuisia ja mopseja! Ja meille ei tullut mitään. Vehnäterrieriä ei kuulunut. 
Mutta sitten, yhtenä päivänä äiti sitten sanoi, kun poru ei päättynyt; vuoden päästä tänä kalenteriin merkittynä päivänä, pidetään koirakeskustelu. Jos silloin vielä vingut koiraa ja haluat sitä kuumeisesti, niin jestas otetaan sitten joku karvakasa!

Vuosi kului, ala-aste vaihtui yläasteeseen. Kalenteripäivä läheni ja kas kummaa, se meni ohi. Koirakuume oli mennyttä! Jestas kun äiti tietää... Tuollainen äiti minäkin joskus haluan olla. Saada oma tahtoni läpi niin että ei kukaan pahoita mieltään. Kaikki olivat tyytyväisiä :D Sain rapsutella kavereiden koiria aina kun siltä tuntui.

Mutta nyt, kun asun omassa kodissa, minulla olisi aikaa ja halua, saisin itse päättää siitä, ottaako koiran vai ei, en silti tähän tilanteeseen ottaisi. Miksi en, se ei ole itselleni selvinnyt. Vastuu on tietenkin suuri ja olen sen verran kiireinen... 

Ja miksi tämä koirapostaus nyt tähän väliin, niin siksi, että tuo kenttä jolla Amanda otti kuvat, huutaa vierelleen juoksevia koiria!!!

En kuitenkaan vielä, mutta kyllä minä joskus otan ne kaksi vehnäterrieriä, Patin ja Matin. Molemmille huivi kaulaan ja molemmat yhtä blondeja kuin omistajansa! 

Eli äiti, älä pelästy. En minä ota koiraa. En ainakaan vielä... Katsotaan nyt miten tuo seuraava viikonloppu sujuu, kun terrieri tulee taloon :D

Kengät: Kookenkä
Housut: Vila
Huivi: itse tehty 

Kuvat: Amanda Aho



5 kommenttia:

  1. Voihan hauvavauva kuume, nyt toteuta haaveesi tyttö!! Ja muutes, ihana huivi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhu, siinäpä vasta oltaiski jos ottasin kaks terrieriä kotiin kunnoon itekki just sellanen 😂 Kiitos kehuista 💕

      Poista
  2. Löytyipäs täältä kiva blogi, jään ehdottomasti seuraamaan! :)
    Hauska tuo koiratarina, melkein välillä toivon näiden kahden karvakasan kanssa että mieheni olisi pistänyt aikoinaan vielä enemmänkin hanttiin ja vaikkapa sitten tuollaisen eräpäivän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi olipas jäänyt tämä ihana kommentti väliin!! Kiva kun löysit blogini💕 Olenkin omaasi seurannut jo jonkin aikaa!:)

      Poista
    2. Itseasiassa huomasinkin että olit liityynyt lukijakseni (kiitos siitä! :)), menin siitä profiiliisi kun halusin nähdä onko siullakin omaa blogia, mutta tänne ei sitä kautta päässytkään :/ Mut onneks löytyi muuta kautta tämä! :)

      Poista