sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Jokin puuttui, vai puuttuiko?

vaharaumalaine_neule-13

vaharaumalaine_neule-16
vaharaumalaine_neule-12

vaharaumalaine_neule-11

Oli ensimmäinen joulu kun mammani ei ollut enää täällä. Mamma oli kova kutomaan, niinkuin olen ennenkin teille kertonut. Ruuanlaitossa isovanhemmat ovat myös maailman parhaita! Kaikki kertovat aina mummon tekemistä lihapullista ja makaronilaatikosta. Samoin oli myös meidän mammamme mitä parhain kokki. Tänä jouluna selailimmekin hänen vanhoja reseptikirjojaan ja teimme sieltä niitä herkkuja joulupöytään, joita mammakin aina teki; jouluomenoita, kinkkukastiketta, suklaakakkua... Näin mammakin pääsi joulupöytään kanssamme.



Meille joulu on läheisten kanssa olemisen  juhlaa, antamisen iloa ja rauhoittumista. Jouluna on aikaa miettiä niitä asioita, jotka ovat elämässä tärkeitä. Jouluna myös havahdumme ajattelemaan heitä, jotka puuttuvat. Joulussa on palanen mennyttä, sillä silloin ehdimme myös vilkaista taaksepäin.

 
Joulussa on oma taikansa; se tuo takaisin sen, mitä kaipaamme ja muistuttaa siitä, mitä meillä on. Joulu on taikaa täynnä! 
 
Annan teille ohjeet tähän "Muorintakkiin" tulevalla viikolla :) Lämmintä joulua kaikille! Nukkukaa ja syökää hyvin!


Kuvat:  valokuvaaja Amanda Aho

vaharaumalaine_neule-09

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pipo ja palvelu

vaharaumalaine_pipo-06
vaharaumalaine_pipo-01
vaharaumalaine_pipo-05
vaharaumalaine_pipo-02
vaharaumalaine_pipo-08

Joulu vaikuttaa ihmisiin eri tavalla. Toiset lauleskelevat joululauluja ja ovat iloisella mielellä, toiset taas ovat ihan ylistressaantuneita, miettivät päänsä puhki joululahjoja ja joulupöytää. Itse olen tänä jouluna törmännyt paljon niihin ihmisiin, joihin joulun tulo on tuonut positiivisuutta ja iloa. Asioin tällä viikolla useassa paikassa jouluostoksilla ja sain mitä parhainta palvelua. Tänäpäivänä, mikä on erittäin harmi, monessa paikassa myyjillä ei ole aikaa kuunnella asiakasta. Töitä on niin paljon, ne vievät kaiken energian. Asiakas unohtuu helposti ja monissa liikkeissä onkin käynyt niin, että asiosta täytyy itse ottaa selvää, ne täytyy etsiä ja löytää. Täytyy siis tietää mitä hakee, mistä ja milloin. Toki on myös liikkeitä, joissa saa aina hyvää palvelua! :)

Kerron teille kolme tapausta, jolloin minua oli aikaa kuunnella ja sain hyvää palvelua:

Lanka oli loppu. Ja näinhän ei saisi koskaan käydä. Kaikki langat täytyy aina ostaa kerralla ettei käy niinkuin minulle kävi jälleen kerran; viimeistä kerää etsitään läpi Suomen, sillä väri on joka paikasta loppu. Pick `n Paysssä oli kuitenkin pelastava myyjäni, joka metsästi viimeisiä keriä matonkudetta. Ihmeeksemme sitä löytyi vielä jostain varaston nurkasta. Langat toimitettiin minulle tänne Poriin ja nyt saan jatkaa maton jouluksi loppuun. Ihanaa!

Toinen tapaus oli koruliikkeessä. Etsin kaulakorua lahjaksi ja myyjän kanssa sitten kauan mallailtiin, mikä olisi mieleen. Kassalla sain pienen alennuksen ja rupattelin niitä näitä vielä kauan myyjän kanssa. Tuo pienenkin alennuksen saaminen tuntuu tärkeältä. Sekin voisi monessa paikassa olla sellainen myyntikikka. Jos asikas katselee tuotteita kaupassa ja alelaput ovat jo jokapaikassa valmiina, ei ostosta välttämättä tehdä. Saati myyjä tulisi viereen ja sanoisi, että juuri sinulle voin pienen alennuksen antaa... No, ehkäpä käytän tätä sitten omassa firmassani. Nyt kun sellainenkin on jo perustettu ;).

Ja viimeisenä tapauksena minun on pakko mainita rakas valokuvaajaystäväni Amanda Aho. Aikaa löytyy aina ja jos ei löydy niin sitä etsitään. Valokuvat on otettu muutamassa minuutissa, hymy tulee huulille ja onnistuminen on taattu! Nytkin Amanda taiteili minulle uuden bannerikuvan. Lisää niitä luvassa lähiaikoina. Suurkiitos!

On siis mitä hienointa, mikäli ihmisten joulumieli tarttuu muihinkin. Kun saa kaupoissa hyvää palvelua jouluostosten kiireessä, saa itse hyvän mielen. Aina meinaa kassajonossa seisominen ja kaupoissa kiertely ei hymyilytä. Tai kotisohvalla istuminen ja paitojen vääntäminen. Vihaan meinaa kiirettä. Enää viikko aikaa ja kirjoneule odottaa; aloittamattomana... Noo on sentään langat. Täytyy vain toivoa, että ostin tarpeeksi. Katsotaan vaan, loppuu kuitenkin aattoyönä kesken viimemetreillä!

Mutta, haluan vielä esitellä teille tämän superhelpon pipon, jolta et ole voinut Instagramissakaan välttyä! Kaikilla tuntuu olevan tämä malli nyt lämmittämässä korvia talvipakkasilla. Tässä vielä ohje tähän IG Pipoon:

Tarvitset 20 sentin pyöröpuikkon numero 7 ja puikoille sopivaa lankaa tai jokin lanka kaksinkertaisena. Luo 56 silmukkaa ja neulo pyöröpuikolla pyörien kaksi oikein kaksi nurin. Kun työn korkeus on 30 senttiä, neulo koko kerroksen ajan aina kaksi silmukkaa oikein yhteen. Neulo kaksi välikerrosta ja jälleen kavennuskerros, kaksi aina oikein yhteen. Neulo yksi välikerros, katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien silmukoiden läpi. Helppoa ja nopeaa. Ehtii mainiosti vielä pukinkonttiin!

Mutta nyt menen itse tikuttamaan Hyvää alkavaa jouluviikkoa kaikille! Hymyillään ja ollaan ystävällisiä:) Harjoitteluluokallanikin joulun alla kaverista sai sanoa vain hyviä asioita, ei saanut reetuta, tai tonttu kuulee... 

Kuvista kiitokset Amanda Aholle!



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kuulumisia joulun alla






Nyt onkin vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen teille kirjoitellut... Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, sillä kaikki ylimääräinen aika on mennyt joululahjojen tekoon ja vielä ei loppua näy. Muuten kyllä laittaisin teille kuvia tekeleistäni, mutta silloinhan yllätys menee piloille. Se taitaakin olla meidän käsityöblogia kirjoittavien ongelma näin joulun alla. Paitsi monet ovat tehneet postauksia ihanista jouluisista askarteluista. Itse täytyy nyt myöntää, että en ole niin paljon jouluihminen, että koristelisin jouluni itsetehdyillä lyhdyillä ja tontuilla, vaikka kovin ihania ja söpöjä ovatkin. Joulukortit puolestaan tein tänä jouluna itse. En muista koska viimeksi...

Tämä on ensimmäinen postaukseni joulukuussa. Aika on mennyt kouluhommiin (pitkästä aikaa), jotenkin taas kävi niin, ettei syksyllä mitään ja joulun alla KAIKKI! Vissiin ihan oma vika. Ja nyt aikani menee opetusharjoittelussa. Touhuan ykkösluokkalaisten kanssa. Vielä hiotaan matikassa lukuja 1-10 ja käydään läpi viimeisiä kirjaimia. Hyvin ovat oppineet puolessa vuodessa. Sitä miettii oikein, kuinka paljon pienellä koululaisella on sisäsitettävää näin ensimmäisten kuukausien aikana. Niin sitä vaan opitaan lukemaan ja laskemaan, istumaan pulpetissa ja ruokailemaan, kulkemaan yksin kouluun ja kotiin... Aika tehopaukkauksia ovat! Jos noin pieni jaksaa, niin jaksamme mekin! Ja joulu on jo ovella, sitten on aikaa rauhoittua. 

Haluan kirjoittaa tästä päivästä vielä pikkuisen. Kävimme äidin kanssa läpi vanhoja vaatteita. Teemme niin joka joulu. Ja aina niitä tuntuu vaatekomeron nurkissa riirrävän. Viemme pari säkillistä sitten Joulupata -keräykseen. Ne on nimittäin niitä juttuja joista itselle tulee aitoa joulumieltä. Viime vuonna kun veimme keräykseen kaksi suurta säkkiä vaatteita, oli hymy heillä niin korvissa, että se tarttuu itseenkin koko joulun ajaksi. Nyt laitoin keräykseen myös muutamia itse tekemiäni pipoja ja lapasia. Niitäkin riittää kyllä... Pipoja varmaan parikymmentä. Niitä virkkasin silloin pienenä ekaluokkalaisena. Nyt tuleekin sitten paita illassa :DD 

Koitan vielä saada ennen joulua blogiini vähän uutta ilmettä ja kertoa teille joulunaluskuulumisiani! Ihanaa kun jaksatte lukea. Se tuo joulumieltä! Toivotan kaikille käsityöntäyteistä joulunalusaikaa ja mikä tärkeintä, älkää ottako liikaa stressiä. Tekemistä kuitenkin riittää... Mutta sen tiedän, että kaikki jaksavat. Ekaluokkalainenkin jaksaa! ;) 

Vielä ohjetta kuvien alapkkamekkoon: 

Lanka Du Storen Faerytalen 100 % alpakkaa. niin pehmeää!!! Luo 180 silmukkaa ja neulo pelkkää ainaoikeaa pyöröpuikolla numero 4. Kun työ on kainaloissa jaa se kahteen osaan (90 ja 90), jatka takakappale ja etukappale molemmat erikseen hartioille ja päättele olkasaumoissa aina 20 silmukkaa molemmille olille. Jatka pääntien 20 silmukalla vielä molemmissa kappaleissa muutama sentti niin saat kivan pikkupoolo -kauluksen. Yhdistä olkasaumat ja kauluksen sivut. Hihoihin luo 30 silmukkaa ja lisää yksi silmukka aina noin 7 sentin välein molemmissa reunoissa. Jatka kunnes hihat ovat sopivan mittaiset. Yhdistä sitten hihat mekkoon. Jos kysyttävää niin vasteilen mielelläni! Mukavaa ja rentoa neulottavaa jouluksi. Ei tarvitse suuremmin mitään miettiä, paitsi toki omia juttuja ;)

Kuvista kiitos Arttu Yli-Rohdaiselle!