keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Aikaa elämälle

Emmi-0905

Emmi-0804
Emmi-0790
Emmi-0897
Emmi-0868
Emmi-0777
Emmi-0797
Emmi-0782

Tänään on ensimmäinen sadepäivä pitkään aikaan. Koko syksy on ollut niin hieno ja aurinkoinen... Mistä se mahtaa johtuakin, että heti kun sataa, mieli muuttuu täysin. Aurinkoisena päivänä koko elämä hymyilee. Sateisena taas haluaisi vain jäädä kotiin ja käpertyä peiton alle. 

Tänään minulla olisi ollut koko päivä aikaa kuunnella sateen ropinaa ja makoilla filtin alla. Mutta en tehnyt niin...

Nyt syksyllä minulla on koulua vain vähän. Oikeastaan olisin siis voinut koko syksyksi jäädä peiton alle :D Luontoni ei kuitenkaan anna periksi, että olisin vain kotona. Kävin eilen onneksi hakemassa taas uudet langat uuteen neuleeseen. Äsken sain etukappaleen valmiiksi :D Olen ajatellut tämän koko syksyn nyt vähän niin, että annan aikaa itselleni, teen niitä juttuja mitä mielen tekee. Onneksi onkin ollut ilmoja harrastaa kaikkea kivaa ulkona. Maastofillarilenkkiä ei olekaan tänä syksynä voittanut mikään tai tanssiharkkoja tai kutomista kotisohvalla! 

Mutta se kaikki on ollut minulle vaikeaa. Jotenkaan en pääse siihen samaan arkiseen elämisen rytmiin, jos vaan teen koko ajan niitä juttuja mitä haluan tehdä. Tuntuu, että elämä junnaa paikoillaan... Hassua! Jotenkin janoan koulutehtäviä, saisi hoidettua jotakin kunnollista :DD
  
Olen kuitenkin huomannut, että tämän koulun tehtävä ei ole antaa vain kirjoja luettavaksi tai tehtäviä tehtäväksi. Opettajakoulu opettaa paljon muutakin kuin sen, mitä kirjassa lukee.  Välillä on ollut hirmu kiire, kaikki painaa päälle samaan aikaan, aika ei tunnu riittävän. Ehkä nyt tämän koulun tehtävä on opettaa olemaan... Tai käyttämään aikaansa hyödyllisesti. Opettajan työssä meinaa tarvitaan paljon muutakin kuin vain kirjatietoa. Ehkä siinä tarvitaankin juuri  niitä ajatuksia, mitä uuden neuleen tekeminen tai maastopyörälenkki luonnossa minulle antoi.

Siitä huolimatta, että oppii vain olemaan, ihminen vaan jotenkin tarvitsee ympärilleen aikataulutusta. Pääsee johonkin tiettyyn rytmiin, joka päivälle ja joka hetkelle on oma tarkoitus. Silloin vaan kaikki tuntuu menevän päällekäin.

Esimerkiksi tämän postauksen kuvien saaminen oli aika moisen aikataulutuksen takana :D Letin on nimittäin tehnyt, kukas muukaan kuin Matti Airola, tyttöjensä letityksestä tunnettu taitava raumalaismies! Alunperin letti piti tehdä suunnittelemaani alpakkamekkoon ja kuvaajana piti toimia Artun. No, aikataulut eivät täsmänneet, mutta päätettiin silti tehdä letti ja saimme toisen kuvaajan. Ja hyvä un pidettiin sovitusta kiinni, koska, kuvat ja letti onnistuivatkin superhyvin! Alpakkamekon säästin Artulle kuvattavaksi ja sitä esittelenkin myöhemmin :)

Kaikesta huolimatta kaikki järjestyy ajallaan. Tarvitaan aikaa ja aikatauluja, tarvitaan niitä hetkiä kun kalenterissa ei lue mitään ja tarvitaan niitä, jolloin se on aivan täynnä. Niistä kaikista ihminen elää!

Iso kiitos vielä Matille
kauniiista letistä, 
sekä
Juisille ja Veeralle kuvista! 

Hame: Vila
Neule: Cubus
Korvakorut: itse tehdyt



sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Jos ottais koiran?

ruskahuivi-13
ruskahuivi-14
ruskahuivi-5
ruskahuivi-10
ruskahuivi-15
ruskahuivi-17

Jokainen pikkutyttö vinkuu jossain vaiheessa koiraa, siltä minusta ainakin tuntuu ja niin minäkin tein! Koirakuume oli aivan järkyttävä, sen eteen, että saisin itselleni sellaisen pienen karvaturrin, tein kaikkeni. Itkua ja hammasten kiristystä, vinkumista ja potkimista. Siinä se oma murrosikäni sitten varmaan oli. En mistään muusta asiasta äidille ja isälle ole  kiukutellut niin paljon.

Äiti sanoi, että todista jollain tavalla, että olet sitten valmis aamuisin, satoi tai paistoi, oli kuuma tai kylmä, lähtemään lenkille. No, heräsin viikon verran joka aamu kellon soittoon kuudelta ja lähdin kävelylenkille korttelin ympäri. Laitoin huoneen oveen lapun, ettei saa tulla ennen kuin saan koiran. Ostin koirakirjan, osaan sen kaikki rodut ja niiden tarpeet vieläkin ulkoa! En varmaan mitään kirjaa ole eläissäni niin paljon lukenut. Mutta mikään ei tuntunut auttavan. 

Pahinta tässä kaikessa oli se, että jokainen paras kaverini tuntui saavan koiran. Joka taloon sateli mäyräkoiria, sekarotuisia ja mopseja! Ja meille ei tullut mitään. Vehnäterrieriä ei kuulunut. 
Mutta sitten, yhtenä päivänä äiti sitten sanoi, kun poru ei päättynyt; vuoden päästä tänä kalenteriin merkittynä päivänä, pidetään koirakeskustelu. Jos silloin vielä vingut koiraa ja haluat sitä kuumeisesti, niin jestas otetaan sitten joku karvakasa!

Vuosi kului, ala-aste vaihtui yläasteeseen. Kalenteripäivä läheni ja kas kummaa, se meni ohi. Koirakuume oli mennyttä! Jestas kun äiti tietää... Tuollainen äiti minäkin joskus haluan olla. Saada oma tahtoni läpi niin että ei kukaan pahoita mieltään. Kaikki olivat tyytyväisiä :D Sain rapsutella kavereiden koiria aina kun siltä tuntui.

Mutta nyt, kun asun omassa kodissa, minulla olisi aikaa ja halua, saisin itse päättää siitä, ottaako koiran vai ei, en silti tähän tilanteeseen ottaisi. Miksi en, se ei ole itselleni selvinnyt. Vastuu on tietenkin suuri ja olen sen verran kiireinen... 

Ja miksi tämä koirapostaus nyt tähän väliin, niin siksi, että tuo kenttä jolla Amanda otti kuvat, huutaa vierelleen juoksevia koiria!!!

En kuitenkaan vielä, mutta kyllä minä joskus otan ne kaksi vehnäterrieriä, Patin ja Matin. Molemmille huivi kaulaan ja molemmat yhtä blondeja kuin omistajansa! 

Eli äiti, älä pelästy. En minä ota koiraa. En ainakaan vielä... Katsotaan nyt miten tuo seuraava viikonloppu sujuu, kun terrieri tulee taloon :D

Kengät: Kookenkä
Housut: Vila
Huivi: itse tehty 

Kuvat: Amanda Aho



tiistai 20. syyskuuta 2016

Blogger Recognition Award

Sain kunnian olla  Blogger Recognition Award -tunnustuken saaja. Jotta palkinnon voi saada, pitää kirjoittaa omaan blogiin postaus, jossa:

 1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2.Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3.Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4.Mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi.
5.Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.



On aivan upeaa päästä jo näinkin lyhyen blogin kirjoittamisen ajan jälkeen ehdolle. En nimittäin olisi ikinä uskonut, että blogini pitämisestä olisi voinut tulla itselleni näin tärkeä harrastus ja nyt saan vielä huomata, että tosiaan on ihmisiä, jotka ovat myös kiinnostuneita omista pikku jutuistani ;) 


1. Jotta tämän palkinnon siis voisi saada, täytyy jonkun toisen palkinnon voittaneen ehdottaa sinua palkinnon saajaksi. Sinun ei tarvitse olla kuuluisa bloggaaja, riittää vain, että edes joku on blogistasi kiinnostunut ja haluaa jakaa sen myös muille! :) 

2. Aloitin oman bloggaamiseni käsityöharrastuksen myötä. Olen aina tehnyt omia neuletöitä, mutta en ikinä ennen ollut jakanut niitä muiden näytille. Kun aloin luomaan omia neulemallejani, ajattelin, että olisi maailman hienoin asia nähdä suunnittelemani neule jonkun toisen päällä! Niimpä päätin alkaa bloggaamaan. Ja sain minä kannustusta myös ystäviltäni :) Ja olenhan minä päässyt jo näkemäänkin omaa malliani käytettävän ;)


3. Ohjeena aloittelevalle bloggaajalle sanoisin;  blogin pitäminen saattaa olla aluksi turhauttavaa, mikäli alat tuijottaa vain kävijämääriä ja odottaa kommentteja. Siksipä, älä aloita blogin pitämistä muille, pidä aluksi blogia itsellesi, omaa itseäsi varten. Niin siitä tulee luonteva, omannäköisesi ja aito. Lukijat löytävät kyllä luoksesi ajan kanssa. Kaikki hyvä tulee aikanaan. Ja muista, kun aloitat blogin pitämisen, sinun tulee olla valmiina vastaanottamaan myös arvostelua ja kritiikkiä. Ota se rakentavasti ja vastaa kommentteihin asiallisesti, kunnioittavasti ja arvostavasti! Hauskaa tämä on! :)

4. Omaa blogiani ehdotti  Virkkasin -blogista tuttu Elina! Elinan blogissa pääset tutustumaan mitä kekseliäimpiin kädentöihin ja hyvällä maulla ja ajatuksella otettuihin kuviin! Hän on tämän palkinnon ansainnut :) Onnittelut vielä Elinalle!



5. Ja vielä nimeämäni bloggaajat. Päädyn samaan ratkaisuun kuin Elina omassa blogissaan ja nimeän viidelle Blogger Recognition Award -tunnustuksen :)

Virkkaan ja värkkään: kekseliäitä kommelluksia virkkauksen parissa. Kerrassaan ihania töitä!

Janitan kätösistä: tositarkoituksella ja sydämellä tehtyjä käsitöitä. Timppalammas ehdoton suosikki!

Hääräämö: upeita luontokuvia ja mitä erikoisimpia käsityöohjeita, näppäriä ja keksiliäitä!

Prinsessajuttu: yksinkertaisesti vaan maailman söpöin blogi!

Missä neuloimme kerran: koska täällä pääsette ihastelemaan supertaidokkaita töitä!




Kuvat: Arttu Yli-Rohdainen
Koru: tätini tekemä

tiistai 13. syyskuuta 2016

Ystävyyttä ja uusia tuulia

vaharaumalaine_lauantain_asu-3
vaharaumalaine_lauantain_asu-7
vaharaumalaine_lauantain_asu-1
vaharaumalaine_lauantain_asu-6
vaharaumalaine_lauantain_asu-2
vaharaumalaine_lauantain_asu-4
vaharaumalaine_lauantain_asu-11

Olen pitänyt blogiani jo melkein puoli vuotta, jestas :DD Tuntuu silti siltä, että olen vielä ihan alkutekijöissä, aivan kuin opettelisin vasta. Mutta sellaista tämä blogin pitäminen oikeastaan onkin... Koko ajan oppii uutta ja ihmeellistä. Eniten saan olla kiitollinen siitä, etää minulla on osaavia ystäviä ympärillä ja he haluavat auttaa! Vastapalvelukseksi tikutan heille sitten alpakkahuiveja sun muuta :D Mutta niin se elämä menee. Kun joku tekee jotain sinun hyväksesi, täytyy itse myös tehdä vastapalveluksia! Jos joku tekee sinulle hyvää, laita hyvä kiertämään. Kukaan ei pärjää yksin ja tällaisista ystävistä, joita olen elämässäni saanut, täytyy pitää kiinni. Ei vain siksi, että he auttavat kun apua tarvitaan, vaan siksi, että he tosiaan täydestä sydämestä ovat valmiita auttamaan, tekevät sen mielellään. Ystävyydestä...

Nyt kun blogini on tosiaan pyörinyt luettavana viitisen kuukautta, olen oppinut huomaamaan, minkälaisia postauksia luetaan eniten, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita. Omalla kohdallani kiinnostus on ylivoimaisesti herännyt aina asukuvien kohdalla ja silloin kun olen esitellyt itse tekemiäni vaatteita. Olen siis päättänyt keskittyä blogissani siihen. Ristittäköön blogini nyt sitten tänään puhtaasti muotiblogigksi! :DD 

On ihanaa kirjoitella teille illanistujaisista sun muista mukavista arjen pikkujutuista, mutta olen kuitenkin alkanut ajattelemaan asiaa niin, että ne ovat omia pikku askareitani, jotka tekevät minut onnelliseksi. Niitä en välttämättä haluakaan jakaa täällä... Ehkä joskus myöhemmin!!! Silloin kun minulla on valtava lapsikatras, omakotitalo ja kuusi koiraa! Sitten riittää kerrottavaa. Paitsi, kerron salaisuuden; toivottavasti ei koskaan niin montaa! ;)

Asu:
kengät by Nelly
mekko by H&M

Ja suuret kiitokset vielä:
kuvat by Amanda Aho
meikki ja kampaus by Gitta Alm

tiistai 6. syyskuuta 2016

Vanhana viisastuu






Taas ollaan takaisin Raumalla ja jo neljättä vuotta. Aika on mennyt kyllä niiiiin nopeaan etten oikein ole edes tajunnut. Mutta niin se meneekin, mitä vanhemmaksi tulee, huomaa ajan kuluvan lujempaa ja lujempaa. Isäni sanoo, että olet vielä siinä iässä kun juna tulee, ehdit siihen, mutta vanhempana katsoit vain kun se menee ohi :DD Huhu!! Mutta kyllä minä isänkin mukaan aina asemalta vetäsen!

Muistan kun aloitin opinnot täällä opettajankoulutuksessa. Kun katsoin vanhempia maisterivaiheen opiskelijoita, he vaikuttivat niin osaavilta ja vanhoilta :D Täällä tosin ykkönen on ykkönen, ei väliä minkä ikäinen onkaan ja kolmonen kolmonen, vaikka sitten olisi kaksikymppinen tai nelissä kymmenissä. Jos olet ensimmäisellä vuodella, tiedät asioista saman verran kuin muut ykköset, iällä ei ole väliä! Ja se on kyllä hienoa! Vaikka tosin joissain asioissa sen huomaa; kuten torstaiaamuna nakkikiskalla... :P

Se, että vanhemmat opiskelijat tuntuvat niin vanhoilta on varmaan vähän sama juttu kuin opettajuudessa ylipäätään; opettaja on aina vanha, no matter how old.  Kun olin itse sijaistamassa koulussa, olivat oppilaat kovin kiinnostuneita iästäni. "Oot varmaan jo kolkyt!" No empäs ollut. olin 19, juuri päässyt lukiosta ja odottelin ylioppilaslakkia päähän :D Jestas!!

Sellainen ihminen, joka on toista paljon kokeneempi, saa aina arvostusta.

Ongelmana vain on...

...että olen nyt itse täällä Raumalla se "kolmekymppinen", joita katsoin silloin fuksivuonna! Aloitan gradun kirjoittamisen ja oikeasti alan  ajatella pian valmistumista ja työelämää... Noo, onneksi on vielä kaksi kaunista vuotta aikaa väsätä sitä ja kypsytellä ajatusta, että tosiaan olen se "vanha tieteenharjoittaja". Noo ehkä uskottavuutta tuovat lisää uudet syksyn hankinnat, printtikuviollinen mekko ja krokolaukku (by H&M)! ;) Josko näyttäisi vähän opelta :DD

Ja kuvista vielä iso kiitos Nooralle! :)

lauantai 3. syyskuuta 2016

Viikonlopun herkuttelua

Sienikeittoa
Untitled
Sienikeittoa
Untitled


Sienikeittoa

Sienikeittoa
Sienikeittoa

Kuvista saa pientä esimakua siitä, kuinka hyvältä sienikeitto maistui! Jestas kun se tekee niin paljon, kun hakee niin sanostusti ruokansa itse :DD Se on vähän sama juttu kuin tekee vaikkapa vaattensa itse. On ihan erilainen fiilis laittaa paita päälle kun se on itse tehty. Vähän sama tässä kohtaa. En usko, että sienikeitto olisi maistunut läheskään yhtä hyvälle, jos sieniä ei itse olisi kovalla vaivalla poiminut. 

Poikakaverini on kova kokkeilemaan. Simppeliä ja hyvää kotiruokaa mummolatyyliin, sanoisin :D Mutta aivan huippuhyvää! Tai no, mites ruoka, jossa on kunnolla kermaa, ei voisi olla hyvää... On kuitenkin ihan turhaa alkaa tehdä kevytversioita kun ainekset ovat näin huippuja. Syödään koulun ruokalan tarkkaan laskettuja kaloreita sitten viikolla. Viikonloppuisin saa herkutella. Ja niinhän siinä sitten kävikin; valkoista leipää, vähän siideriä ja tietenkin jälkkäriksi omenahyvettä! Omenoita täytyy nyt koittaa käyttää niin paljon kuin mahdollista! Ettei kaikki menisi hevosille :D 

Kodistani saatte näissä kuvissa pienen kurkistuksen, mutta ajattelin päästää teidät kunnon vierailulle tässä syksymmällä! Täytyy ensin tehdä perusteellinen siivous ;) 

Ja vielä ohjeet sienikeittoon:


Poimi sienet, ITSE!
Pehmennä sienet pannulla oliiviöljyssä 
ja kaada kattilaan.
Pilko sipuli ja pari valkosipulin kynttä.
Ruskista sipulit ja kaada kattilaan.
Sekoita joukkoon pari purkkia kermaa 
ja jatka maidolla.
Lisää joukkoon koskenlaskija juustoa, 
kunnolla vaan, älä säästele!
Lopuksi, lisää pikkuisen suolaa, jos tarvis, 
ja vielä musta- ja valkopippuria.
Siinä se, ei vaikeaa. mutta vaivan arvoista!
@danathelia

Sienikeiton kaveriksi sopi mainiosti postista juuri saapunut ifolorkirja matkastamme, sekä tietenkin näin syksyisin neulomisnautintoja tuova pehmoinen alpakkalanka! Parempaa ei olisi voinut olla...

Täytyy vain tietää, mihin katsoo

Mökillä
Untitled
Mökillä
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Oltiin sitten sienessä. On ollut oikein metsävuosi :D Yleensä en nimittäin siellä pyöri. Kun näen yhdenkin hirvikärpäsen, huudan jo kauhusta ja huidon ympäriinsä. Nyt olin kuitenkin maltillisempi. Pitkästä oksasta, jolla vetäisin aina pusikosta ennen kuin astun seuraavalle mättäälle en luopunut. Tämä siis hämähäkin seittien takia :D Aika kätevä väline, suosittelen... 

Nyt emme suunnanneet mustikkaan, vaan sieneen. Sienistä tiedän oikeastaan varmuudella vain suppilovahveron ja kantarellin. Muita en uskalla poimia. Nyt vastaan ei tosin tullut kuin suppiloita. Ja nekin niin pikkuisia vielä. Sai oikein tihrustaa, jotta näki niiden puskevan maankolosta. 

Ja törmättiinhän me onneksi niiden hirvikärpästen ja hämähäkkien lisäksi vähän mukavampiinkin otuksiin. Metsässä näkee kaikenlaista kun osaa katsoa. Se on vähän kuin ylipäätään koko elämässä. Kun osaa katsoa asioita oikealla tavalla, näkee sen, mikä olisi saattanut jäädä huomaamatta. Täytyy vain tietää, missä paikoissa suppiloita kasvaa. Minäpäs tiedänkin nyt, ja meinataan tehdä niistä muuten ihan huippua sienikeittoa!

Ja muuten, olen alkanut saamaan valokuvaamisesta hyviä kiksejä! Kerron siitä lisää joskus toiste, mutta nytkin oli kyllä ihan huippua saada kuva loikkaavasta sammakosta...