maanantai 7. marraskuuta 2016

Oletko sinä ajoissa?

vvdesign-3
vvdesign-10

vvdesign-5
vvdesign-11
vvdesign-20
vvdesign-18

Maailmassa on niin paljon asioita, mitkä ihminen on vaan päättänyt, että nyt on näin. Mielestäni osa niistä on varsin typeriä! Esimerkiksi tämä kellojen siirto. Olen nyt ollut viikon koko ajan vähän edellä, toisaalta, mikäs siinä, hyvältähän se tuntuu olla pikkuisen edellä kuin jäljessä ;)  En mitenkään pääse näin talviajassa normirytmiin. Lisäksi on hirmuinen vaiva säätää kaikki talon kellot pari kertaa vuodessa. Ja sitten vielä kaikki rannekellot ja mikä parasta, auton kello! Sitä en muista koskaan siirtää ja olenhan sen takia yhden parkkisakonkin ottanut. Enpä ollut siirtänyt kelloa ja luulin sen olevan jo kuusi, koska niin se auton kello näytti, noo, olikin vasta viisi. Ja tottakai Pirkko  pamahti paikalle.

Olen muuten aina miettinyt, mikä saa ihmisen ryhtymään parkkipirkoksi. Saa ainakin ulkoiltua ja liikuntaa kyllä, mutta positiivista palautetta ei varmaan kovin usein kuulu :D Rauma on muuten oikein parkkisakkojen luvattu maa. Jos täällä opiskeluaikana auton omistaja onnistuu olemaan saamatta yhtään sakkoa niin minulta saa tulla hakemaan papukaijamerkin. Kuka muuten lienee senkin päättänyt, että se on juurikin papukaija...? Tai parkkiPIRKKO? Jaa a...

Kaikki rannekellot on nyt siirretty ja aikaa on joka päivä tunti lisää. Siltä se tuntuukin. Ja kun nyt alan miettiä, olen kyllä saanut aikaiseksikin AIKA paljon! Että on siinä sitten ehkä jotakin järkeä :DD Näitä hattuja on nyt tullut värkkäiltyä tässä muutaman viikon ja kymmenen kappaletta niitä on valmistunut.

Jos sinua kiinnostaa saada itsellesi yksi, niin laita vaikka Facebookissa viestiä (sinne pääset sivupalkista). Aika monta on jo varattu, mutta ompahan ainakin nyt yksi ekstratunti aikaa saada itsellesi yksi. Ole siis ajoissa;)! 

Signeerasin hatut omalla merkilläni: V.V. design (Vuorilehto&Vähäraumalaine).  Hattu on huovutettu sataprosenttisesta lampaanvillasta ja on ihanan lämmin viimalla ja pakkasella. Tarkenet vielä tunnin pidempään ;) 

Kuvat: Amanda Aho

vvdesign-7


3 kommenttia:

  1. Ohhoh, tosi hieno ja tyylikäs!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viesti jäi vähän kesken...:D kellojen siirto oli miulle lähinnä kauheaa, pimeä tulee niin nopeasti nyt!! Kaipa tähän tottuu, sohvalla peiton alla päivät ovat viime aikoina kuluneet :'D jostain pitäis löytää neuleinspiraatiota tämän pimeyden keskelle. tämä siun hattu on oikeestikkin todella tyylikäs!

      Poista
    2. Hyvä etten ole ainoa🙈 Kesä takaisin ja heti! 😉 Kiitos! Liikenee yksi sinullekin😃

      Poista