sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Syysneulottavaa

syksynasu-9
syksynasu-7
syksynasu-2
syksynasu-5

syksynasu-3
syksynasu-1

Nyt on ollut lankajuttuja kerrakseen. Vierailtiin ihanassa Liljan lankakaupassa Leväsjoella viikonloppuna. Ostin aivan ihania lankoja lettipuseroon, jota olen jo kauan ollut aloittelemassa. Ja sain kuin sainkin vihdoin hyvät ystäväni innostumaan neulomisesta. Tilattiin langat ja puikot. Sitten aloiteltiin puseroita ja pontsoa. Puserot ainakain lupailivat kuvaan kunhan vain saavat valmiiksi. Amanda ehdotti, että olisi kiva kun tekemiäni neuleita näkyisi muidenkin päällä, tai niiden joille olen sellaisia tehnyt. No, ystävieni neuleita en toivottavasti tikuta, mutta kyllä omaa kädenjälkeäni niissä varmaan vähän näkyy... Mutta kun pääsivät vauhtiin niin näytti kyllä siltä, ettei apuani varmaan pian enää tarvita :DD 

Amandan ehdotus oli mielestäni oikein hyvä! Jos vain lähipiirini, joille olen tikuttanut neuleita, suostuu kuvattavaksi! Toivottavasti suostuvat, sillä ei omaa naamaa joka kuvassa jaksa katsella :D Tuntuu muutenkin, että samat ilmeet toistuvat... Mutta jos nyt tältä näyttää niin minkäs sille voi, turha sitä naamaa on alkaa totiseksi vääntämään. Näyttäisivät varmaan sellaisilta mallikuvilta enemmän, jos joskus olisi vähän myrtsi, mutta kun minua yleensä naurattaa... tai oikeastaan aina. Niin mitäs sitä hymyä peittämään. Otetaan kuvia kun hymyilyttää ja kun kyllästyttää, otetaan jostakin muusta sitten. Vaikka tädistäni seuraavaksi, jolle tein puseron synttärilahjaksi viimeviikolla :) tai poikakaveristani, joka aina onnistuu kuvissa niin ihanan hyvin ;)

Näissä kuvissa päälläni on Kalastajan vaimon malli, patenttineuleesta tehty Kalastajaneule. Hieman sovellettuna, jätin pompulat pois, vaikka en pitänyt niitä ollenkaan pahana. Todella nopea tehdä paksuilla puikoilla ja kaksinkertaisella langalla. Neule muodostuu jännästi puikoille kaksinkerroin, lopuksi alasauma puretaan ja siinä se on valmiina! Tutustukaa neuleeseen Johannan  blogissa ja toteuttakaa oma ihana paksu syysneule! Itselläni on tämä myös harmaana. Täytyy esitellä sekin vielä joku kerta.

Valokuvista iso kiitos jälleen Amandalle!

3 kommenttia:

  1. Upea! Niin rento. Mitä lankaa käytit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novitan Naavaa:)! Kiitos 💕

      Poista
    2. Aijaa, sopiipas se nätisti neulepaitaan! En olis ehkä arvannut :)

      Poista