sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kesätuulessa

DSC_6479h
DSC_6391 DSC_6399 DSC_6407 DSC_6303

DSC_6375
Aikaa viimeisestä onkin päässyt taas kulumaan super kauan. Kevät ja kesä, jos tätä nyt kesäksi voi kutsua, on kulunut niin nopeasti ja kiireessä, että on ollut turha miettiä kirjoittelua. Puikot ovat kuitenkin käyneet koko ajan. Neuleita on valmistunut jokunen ja tässä jälleen esittelyssä yksi. Tänä kesänä pitkähihainen puuvillaneule ei ole ollut yhtään liikaa. Nyt kuitenkin sain aikaseksi taas aloittaa kirjoittelun, täällä bloggerin puolella. Jotenkin kotoisampi paikka kuin tuo Kodin kuvalehti, joka ei oikein lähtenyt käyntiin.Tavataan siis täällä aina silloin, kun jotakin uutta valmistuu ja saan aikaiseksi hankkia neuleista vielä kuvat! Niistä taas iso kiitos Amandalle. 

Kuvat on otettu Porin merenrantahelmessä, Kallossa, auringonlaskun aikaan. Paikalle saapui arki-iltana runsaasti ihmisiä ihailemaan auringonlaskua. Parkkipaikka oli ihan täynnä. Hyvä! Olisi vielä hienoa saada auki pieni terassi, joka kalliolle on nousemassa. Jotakin kinaa jälleen siinäkin, pilaa luonnon kauneuden... Itse olen sitä mieltä, että jos joku jaksaa tässä maassa jotakin yrittää, saa luvan kanssa yrittää. Ja nyt on vielä kyse Porin turistikohteen saamisesta muidenkin korviin. Hienoa, että saadaan tälle kaupungille näkyvyyttä, muutakin kuin Jazzit ja Suomi Areena. Tuntuisi siltä, että jos tässä kaupungissa joku jotain keksii, painetaan pää heti pinnan alle. Kehottaisin porilaisia kaikkia nostamaan päätään; kaunis kaupunki jokisuistoineen, rantoineen ja metsineen. Välillä tuntuu, että emme itse sitä näe, tai halua nähdä. Porissa on potentiaalia!

8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja kaunis neule! Olet taitava.
    Itse muutin Poriin pari kuukautta sitten,ja olet ensimmäinen porilainen bloggaaja, joka tuli vastaan. Jee! Täytyykin käydä tuoda Kallossa joku ilta ihastelemassa maisemia.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle!

    http://www.idamariaankkuri.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Poriin! Hieno blogi myös sinulla, kävin kurkistamassa. Mukavaa syksyä ja koulunalkua!:)

      Poista
  2. Ihanat kuvat! <3
    Ja, kaunis neule. Leppoista loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva lukea kivoja kommentteja:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvaaja on ammattilainen :)

      Poista
  4. Täällä ilmoittautuu uusin lukijasi, joka myös ihastelee tunnelmallisia kuviasi. Meri ja sileät kalliot ovat kyllä aina niin ihastuttava yhdistelmä<3 Kaunis neule - näyttää niin mukavalta päälläsi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista! Toivottavasti viihdyt blogini parissa ❤️

      Poista