sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kuulumisia joulun alla






Nyt onkin vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen teille kirjoitellut... Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, sillä kaikki ylimääräinen aika on mennyt joululahjojen tekoon ja vielä ei loppua näy. Muuten kyllä laittaisin teille kuvia tekeleistäni, mutta silloinhan yllätys menee piloille. Se taitaakin olla meidän käsityöblogia kirjoittavien ongelma näin joulun alla. Paitsi monet ovat tehneet postauksia ihanista jouluisista askarteluista. Itse täytyy nyt myöntää, että en ole niin paljon jouluihminen, että koristelisin jouluni itsetehdyillä lyhdyillä ja tontuilla, vaikka kovin ihania ja söpöjä ovatkin. Joulukortit puolestaan tein tänä jouluna itse. En muista koska viimeksi...

Tämä on ensimmäinen postaukseni joulukuussa. Aika on mennyt kouluhommiin (pitkästä aikaa), jotenkin taas kävi niin, ettei syksyllä mitään ja joulun alla KAIKKI! Vissiin ihan oma vika. Ja nyt aikani menee opetusharjoittelussa. Touhuan ykkösluokkalaisten kanssa. Vielä hiotaan matikassa lukuja 1-10 ja käydään läpi viimeisiä kirjaimia. Hyvin ovat oppineet puolessa vuodessa. Sitä miettii oikein, kuinka paljon pienellä koululaisella on sisäsitettävää näin ensimmäisten kuukausien aikana. Niin sitä vaan opitaan lukemaan ja laskemaan, istumaan pulpetissa ja ruokailemaan, kulkemaan yksin kouluun ja kotiin... Aika tehopaukkauksia ovat! Jos noin pieni jaksaa, niin jaksamme mekin! Ja joulu on jo ovella, sitten on aikaa rauhoittua. 

Haluan kirjoittaa tästä päivästä vielä pikkuisen. Kävimme äidin kanssa läpi vanhoja vaatteita. Teemme niin joka joulu. Ja aina niitä tuntuu vaatekomeron nurkissa riirrävän. Viemme pari säkillistä sitten Joulupata -keräykseen. Ne on nimittäin niitä juttuja joista itselle tulee aitoa joulumieltä. Viime vuonna kun veimme keräykseen kaksi suurta säkkiä vaatteita, oli hymy heillä niin korvissa, että se tarttuu itseenkin koko joulun ajaksi. Nyt laitoin keräykseen myös muutamia itse tekemiäni pipoja ja lapasia. Niitäkin riittää kyllä... Pipoja varmaan parikymmentä. Niitä virkkasin silloin pienenä ekaluokkalaisena. Nyt tuleekin sitten paita illassa :DD 

Koitan vielä saada ennen joulua blogiini vähän uutta ilmettä ja kertoa teille joulunaluskuulumisiani! Ihanaa kun jaksatte lukea. Se tuo joulumieltä! Toivotan kaikille käsityöntäyteistä joulunalusaikaa ja mikä tärkeintä, älkää ottako liikaa stressiä. Tekemistä kuitenkin riittää... Mutta sen tiedän, että kaikki jaksavat. Ekaluokkalainenkin jaksaa! ;) 

Vielä ohjetta kuvien alapkkamekkoon: 

Lanka Du Storen Faerytalen 100 % alpakkaa. niin pehmeää!!! Luo 180 silmukkaa ja neulo pelkkää ainaoikeaa pyöröpuikolla numero 4. Kun työ on kainaloissa jaa se kahteen osaan (90 ja 90), jatka takakappale ja etukappale molemmat erikseen hartioille ja päättele olkasaumoissa aina 20 silmukkaa molemmille olille. Jatka pääntien 20 silmukalla vielä molemmissa kappaleissa muutama sentti niin saat kivan pikkupoolo -kauluksen. Yhdistä olkasaumat ja kauluksen sivut. Hihoihin luo 30 silmukkaa ja lisää yksi silmukka aina noin 7 sentin välein molemmissa reunoissa. Jatka kunnes hihat ovat sopivan mittaiset. Yhdistä sitten hihat mekkoon. Jos kysyttävää niin vasteilen mielelläni! Mukavaa ja rentoa neulottavaa jouluksi. Ei tarvitse suuremmin mitään miettiä, paitsi toki omia juttuja ;)

Kuvista kiitos Arttu Yli-Rohdaiselle!

4 kommenttia:

  1. Ihana perinne tuo joulupataan vieminen. Ja, kaunis neule sinulla jälleen. Niin, ja itse tehty lahja se on ihanin. Rauhallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan ihan erilaista antaa ja saada itsetehty lahja! Mukavaa joulunodotusta ja kiitos kun luet. Saa hyvälle mielelle:)!

      Poista
  2. Ihana vaate, taas!!! Ja niin helppo, just miun juttu 😊 on se kumma kun aina näihin simppeleihin malleihin ihastuu, neulominen onkin minulle lähinnä rentoutumista. Inhoan silmukoiden laskemista ja pilkunviilaus ohjeita 🙊

    VastaaPoista
  3. Yksinkertainen on kaunista🙊💕

    VastaaPoista