sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pipo ja palvelu

vaharaumalaine_pipo-06
vaharaumalaine_pipo-01
vaharaumalaine_pipo-05
vaharaumalaine_pipo-02
vaharaumalaine_pipo-08

Joulu vaikuttaa ihmisiin eri tavalla. Toiset lauleskelevat joululauluja ja ovat iloisella mielellä, toiset taas ovat ihan ylistressaantuneita, miettivät päänsä puhki joululahjoja ja joulupöytää. Itse olen tänä jouluna törmännyt paljon niihin ihmisiin, joihin joulun tulo on tuonut positiivisuutta ja iloa. Asioin tällä viikolla useassa paikassa jouluostoksilla ja sain mitä parhainta palvelua. Tänäpäivänä, mikä on erittäin harmi, monessa paikassa myyjillä ei ole aikaa kuunnella asiakasta. Töitä on niin paljon, ne vievät kaiken energian. Asiakas unohtuu helposti ja monissa liikkeissä onkin käynyt niin, että asiosta täytyy itse ottaa selvää, ne täytyy etsiä ja löytää. Täytyy siis tietää mitä hakee, mistä ja milloin. Toki on myös liikkeitä, joissa saa aina hyvää palvelua! :)

Kerron teille kolme tapausta, jolloin minua oli aikaa kuunnella ja sain hyvää palvelua:

Lanka oli loppu. Ja näinhän ei saisi koskaan käydä. Kaikki langat täytyy aina ostaa kerralla ettei käy niinkuin minulle kävi jälleen kerran; viimeistä kerää etsitään läpi Suomen, sillä väri on joka paikasta loppu. Pick `n Paysssä oli kuitenkin pelastava myyjäni, joka metsästi viimeisiä keriä matonkudetta. Ihmeeksemme sitä löytyi vielä jostain varaston nurkasta. Langat toimitettiin minulle tänne Poriin ja nyt saan jatkaa maton jouluksi loppuun. Ihanaa!

Toinen tapaus oli koruliikkeessä. Etsin kaulakorua lahjaksi ja myyjän kanssa sitten kauan mallailtiin, mikä olisi mieleen. Kassalla sain pienen alennuksen ja rupattelin niitä näitä vielä kauan myyjän kanssa. Tuo pienenkin alennuksen saaminen tuntuu tärkeältä. Sekin voisi monessa paikassa olla sellainen myyntikikka. Jos asikas katselee tuotteita kaupassa ja alelaput ovat jo jokapaikassa valmiina, ei ostosta välttämättä tehdä. Saati myyjä tulisi viereen ja sanoisi, että juuri sinulle voin pienen alennuksen antaa... No, ehkäpä käytän tätä sitten omassa firmassani. Nyt kun sellainenkin on jo perustettu ;).

Ja viimeisenä tapauksena minun on pakko mainita rakas valokuvaajaystäväni Amanda Aho. Aikaa löytyy aina ja jos ei löydy niin sitä etsitään. Valokuvat on otettu muutamassa minuutissa, hymy tulee huulille ja onnistuminen on taattu! Nytkin Amanda taiteili minulle uuden bannerikuvan. Lisää niitä luvassa lähiaikoina. Suurkiitos!

On siis mitä hienointa, mikäli ihmisten joulumieli tarttuu muihinkin. Kun saa kaupoissa hyvää palvelua jouluostosten kiireessä, saa itse hyvän mielen. Aina meinaa kassajonossa seisominen ja kaupoissa kiertely ei hymyilytä. Tai kotisohvalla istuminen ja paitojen vääntäminen. Vihaan meinaa kiirettä. Enää viikko aikaa ja kirjoneule odottaa; aloittamattomana... Noo on sentään langat. Täytyy vain toivoa, että ostin tarpeeksi. Katsotaan vaan, loppuu kuitenkin aattoyönä kesken viimemetreillä!

Mutta, haluan vielä esitellä teille tämän superhelpon pipon, jolta et ole voinut Instagramissakaan välttyä! Kaikilla tuntuu olevan tämä malli nyt lämmittämässä korvia talvipakkasilla. Tässä vielä ohje tähän IG Pipoon:

Tarvitset 20 sentin pyöröpuikkon numero 7 ja puikoille sopivaa lankaa tai jokin lanka kaksinkertaisena. Luo 56 silmukkaa ja neulo pyöröpuikolla pyörien kaksi oikein kaksi nurin. Kun työn korkeus on 30 senttiä, neulo koko kerroksen ajan aina kaksi silmukkaa oikein yhteen. Neulo kaksi välikerrosta ja jälleen kavennuskerros, kaksi aina oikein yhteen. Neulo yksi välikerros, katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien silmukoiden läpi. Helppoa ja nopeaa. Ehtii mainiosti vielä pukinkonttiin!

Mutta nyt menen itse tikuttamaan Hyvää alkavaa jouluviikkoa kaikille! Hymyillään ja ollaan ystävällisiä:) Harjoitteluluokallanikin joulun alla kaverista sai sanoa vain hyviä asioita, ei saanut reetuta, tai tonttu kuulee... 

Kuvista kiitokset Amanda Aholle!



7 kommenttia: